Borta bra men hemma bäst

Kotona ollaan. Nyt on sunnuntaiaamu. Eilisen lennon boarding oli puolisen tuntia myöhässä, mutta perille saavuttiin kuitenkin suht aikataulun mukaisesti. Äiti ja iskä oli mua kentällä vastassa, ja se oli todellakin hyvä päätös, koska olin niiiiiin poikki, etten olis mitenkään jaksanut pidempää matkaa ja bussien kanssa sumplimista. Automatka Raumalle tuntui jo ihan super pitkältä, tuntui etten jaksa edes istua mitenkään päin :D Aloin vaan miettimään, miten jotkut pystyy tekemään 40 tunnin matkoja useilla pitkillä välilaskuilla vaikka Australiaan... Mun täytyis eka opetella nukkumaan muualla kun sängyssä ennen kun alan sellasista enempää haaveilemaan. Menin pikasuihkun ja iltapalan jälkeen suorinta tietää sänkyyn (ennen kaheksaa), koska siinä vaiheessa viime yöunista (jotka oli tietty vaan muutaman tunnin) oli kestänyt jo useempi kymmen tunti. Melko raskas kotimatka siis takana varsinkin tällaselle, joka on tottunut niin säännölliseen rytmiin ja tarvii kunnon yöunet.
 Nyt on jo paljon parempi fiilis kaikin puolin, päänsärkykin lähti nukkumalla, ja oon vaan niin onnellinen, että oon täällä. Kalenteri on ollut viimeviikot niin täynnä kaikista merkinnöistä, että halusin pitää sen suht tyhjänä nyt lomalla. Kovaa vauhtia se silti täyttyy kavereitten näkemisistä, mikä ei kylläkään haittaa yhtään. Eli siis, all good everything!

En kirjotellut tuolta enää vikoina viikkoina, koska hommia oli tosiaan niin paljon, eikä oikeen vaan ollut mitään kirjoteltavaa. Meillä oli joulukuussa paljon tehtäviä, ryhmätöitä ja esityksiä Seoulissa, jonka lisäks mun käymistä SAMKin kursseista oli myös monta deadlinea. Monia sähköposti- ja Whatsapp-viestejäkin tuli läheteltyä, kun piti selvitellä ties mitä asioita kurssien korvaamiseen, takuuvuokran palauttamiseen ja ens vuoden kursseihin liittyen. Kauheeta säätämistä, mutta eiköhän kaikki taas pikkuhiljaa selkene... Tää viikko oli tenttiviikko Konkukissa, mikä tarkotti mun kohdalla kuutta tenttiä mukaan lukien SAMKin saksan. Tulokset on tullut vasta yhestä, mutta nyt ne on ohi, ja varmasti kaikki menee läpi. Vikat viikot vietettiin siis aika tiiviisti kouluhommien parissa, mutta kerittiin kyllä silti muutakin puuhailemaan. Käytiin muun muassa monessa eri ravintolassa, muutamalla lenkillä (vaikka oli kyllä jo aika kylmä), kahvilatreffeillä kouluhommien merkeissä, joogailemassa normaalisti loppuun saakka sekä saunassa ja luistelemassa.

Pari päivää on jo ehtinyt kulua siitä kun tätä kirjoittelin, mutta nyt oli sopiva hetki tulla lisäämään parit kuvat, ja julkasta tämä.



Vaikka muuten iltasin olis pimeetä, niin noilla kaduilla on aina kunnon valaistukset



Vikojen viikkojen ravintolaruokia

Yleensä en värikkäistä valoista tykkää mutta tonne ne kyllä sopi



Monen viikon takaset unohdetut pohjois-Korean rajareissun ryhmäkuvat

Käytiin tosiaan ison kauppakeskuksen sisällä vielä vikalla viikolla luistelemassa

Melkeen koko joulukuu oli pakkasta, välillä jopa kylmempää kun -10, joten tuntui aika hyvältä päästä saunaan! Sieltä kaikki sai tollaset asut, joita käytettiin yleisissä tiloissa 

Näihin maisemiin on  hyvä lopettaa vaihto-bloggailut



Vilma

Sometimes one must travel far to discover what is near

Kaikki on edelleen hyvin täällä. Syksy on ollut kiva, erilainen ja opettavainen. Varmasti joitain juttuja (mm. melkeen jokapäivästä auringonpaistetta) tulee kaipaamaan, mutta kyllä koti-ikäväkin on jo ehtinyt tulla. Kuten otsikkoonkin kirjotin, joskus täytyy lähteä kauas nähdäkseen lähelle. Toi pitää tosi hyvin paikkansa, täällä on todellakin tajunnut, kuinka hyvin asiat on ja toimii Suomessa.

Mulla on ikävä perhettä, kavereita, perus arkea, töitä (en muista koska oon viimeks ollut monta kuukautta tekemättä mitään töitä, ehkä joskus 2012? :D) sitä, että saa itse päättää unirytmistä; koska valot sammuu, voi nousta vaikka seiskalta ja kolistella miten paljon vaan. Kaipaan luontoa. Tietty sitä täältäkin löytyy, mutta ei ihan parin minuutin päästä koti-ovelta. Kunnon hiki-liikuntaa, ohjattuja jumppia, kotitreenejä, pyöräilyä, juoksulenkkejä rauhassa muualla kun asfaltilla ihmisiä väistellen tai juoksuradalla.

Kuten kaikki varmaan tietääkin, Kreetta on vuoden vaihdossa Saksassa, joten hän ei  valitettavasti oo kotona mua odottamassa. Loppekaan ei asu Suomessa, mutta hän tulee kuitenkin kotiin jouluksi 😊 Niikun meillä kaikilla, äitillä ja iskälläkin on ollut siis tosi erilainen syksy. Nuorempana en juurikaan niitten kanssa hengaillut, mutta nyt vanhemmiten ollaan vietetty paljon enemmän aikaa yhdessä. Nyt syksynkin aikana ollaan viestitelty melkeen päivittäin, ne on auttanut mua monessa jutussa, kysellyt kuulumisia, kuunnellut loputtomia pohdintoja ja neuvonut kaikessa. Äiti muun muassa varas mulle hammaslääkärin ja parturin, vei verokortin töihin, lähetteli kuvia työtodistuksesta, osti fleecen yms. Niinkun aina, iskä on auttanut kaikissa koulujutuissa vähintään viikottai, rahaan liittyvissä jutuissa, vaihto mun kännykkäliittymän ja lennon, näin muutamia mainitakseni. <3

Kaikki mut kunnolla tuntevat tietää, että mun täytyy saada säännöllisin väliajoin ruokaa, ja oon se, jolla on aina varmuuden vuoksi eväitä mukana. Täällä on mun mielestä usein tosi pieniä annoksia ja useemman kerran (viimeks perjantaina) on jäänyt perus kympin ravintolaruuasta nälkä. Onneks en oo ainoo, ollaan useesti todettu tyttöjen kanssa, että toinen samanlainen annos ois kevyesti mennyt :D On siis ikävä sitä, että voit tehdä ison satsin ruokaa kerralla, ja kun tuut nälkäsenä kotiin, 2 min lämmitys ja annos on valmiina!

Yleisestikin kaipaa monia ruokia ja itse kokkailua. Kunnon ruokien lisäks oon tottunut tekemään Suomessa paljon muutenkin itse kaikkea, kuten mysliä, siemennäkkäriä, sämpylöitä, karjalanpiirakoita, smoothieita päivittäin...

Kavereita on tietty myös kova ikävä. Oon täällä tutustunut ihan huipputyyppeihin, mutta ei ne kuitenkaan korvaa Suomessa olevia kavereita. On ollut tosi piristävää aina, kun joku on laittanut viestiä. Niin paljon ihania tyyppejä odottaa mua<3 En lähde kevääksi enää ulkomaille vaihtoon, ja koulua mulla on tosiaan ihan vähän vaan, niin yks juttu, mitä haluun kevään aikana tehdä, on kyläily muualla kuin Raumalla asuvien kavereitten luona.

Saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta mulla on ikävä  niinkin arkista asiaa kuin siivoomista. Täällä melkeen ainoo siivoominen mitä voi tehdä, on muutaman neliömetrin lattianlakasu. Sitä saa kyllä tehdä joka päivä, niinkun kotonakin imuroida ja silti tuntuu, että pölyä on kokoajan kummiskin :D Oman kämppäni lisäksi oon Suomessa käynyt viikottain siivoomassa yhden perheen talon, joten tää on ollut ihan minimaalista siihen nähden!

Odotan myös lakanoitten vaihtoa, koska mikään ei oo ihanampaa, kun illalla väsyneenä mennä sänkyyn, jossa on just vaihdetut lakanat<3 Tottakai täällä oon pessyt lakanat moneen kertaan, mutta se, että saa valita mitkä lakanat tällä kertaa laittais ja viedä petivaatteet ulos tuulettumaan!

Koulukavereita ja koululla hengailua kaipaan myös. Täällä istutaan tunneilla ja sitten lähdetään koululta kämpille/syömään/kaupungille tms, mutta Raumalla voitiin jäädä hengailemaan kavereitten kanssa tuntien jälkeenkin koululle. Niinkun oon jo ennenkin kertonut, täällä kouluruokalassa(kaan) ei oo juurikaan kasvisvaihtoehtoja, ja et saa itse ottaa jokasta sorttia sen vertaa, mitä itse haluut vaan annokset on valmiita. SAMKin jokapäiväset itsekasatut parin euron vegesatsit, I am waiting for you :D

Sellasia ajatuksia tokavikana Seoul-sunnuntaina. Tällä kertaa vähän erilaisia kuvia. <3
 

 

     Vilma