maanantai 4. syyskuuta 2017

WEEK 2



Meillä on maanantaisin vaan yks tunti aamupäivällä, ja päätin jo eilen, et tänään en suunnittele mitään ohjelmaa ittelleni. Tuntuu et ollaan kokoajan oltu jossain menossa, mut piankos täälläkin arki lähtee kunnolla käyntiin ja täytyy kouluhommia ruveta tekemään kouluajan ulkopuolellakin, niin tosi hyvä, et ollaan menty. Nyt kuitenki istuskelen vaa pihalla, viestittelen Suomeen kavereille ja nautin lämpimästä ilmasta.

Tokaan viikkoonkin mahtu paljon juttuja, joista päällimmäisemä mieleen jäi eilisen hiking, eli patikointi (?). Kuultiin loppuviikosta, et hollantilaiset vaihtarit on lähdössä vuorille kiipeilemään ja päätettiin lähtee mukaan. Lähettiin aamupäivällä matkaan, ekaks kävellen metrolle ja sitte vielä pikku matka bussilla. Mittari näytti noin 27 astetta, mut aurinko ei juurikaan (harvinaista et mä sanon näin) onneks paistanu. Ei oltu sen enempää selvitelty, millanen koettelemus meitä odotti, ja tuli kyl aikamoisena yllätyksenä kuinka raskasta se oli. En oo ikinä ennen tehny mitään fyysisesti noin raskasta, huhhu! Sen verran fiksuja oltiin, et meillä oli  reput selässä, eikä mitään olkalaukkuja mut jo ekan puolentunnin jälkeen selät oli ihan hiestä märkiä. Siellä ei ollu melkeen lainkaan ötököitä, niin lenkkareilla, sortseilla ja topilla pärjäs hyvin. Tarkkaa kilometrimäärää ylös en tiiä, mut noin neljä tuntii me sinne kiivettiin. Huippu oli hiukan vaja kolmen kilometrin korkeudella, ja näkymät oli kyl kaiken kiipeemisen arvoset! Takastulomatka oli jo huomattavasti nopeempi ja iisimpi. Kämpillä oltiin joskus kasin aikoihin, eli pitkä, mut toi oli kyl tähän asti kaikkista siistein päivä!

Lauantaina meillä oli kulttuuripäivä Miriamin ja mexicolaisen Sofian kanssa. Ehittiin näkemään muun muassa paljon toinen toistaan hienompia palatseja, näyttävä vahdinvaihto seremonia, museo, vesiputouksia, tanssiesitys kehitysvammasten tapahtumassa, Seoul Friendship Fair 2017 ”markkinat”, Spyder ultimate challenge-kisaajien huikeita suorituksia ja lounastettiinpa lattialla istuen. Käytiin myös samalla reissulla torilla täydentämässä hedelmä-, pähkinä- ja vihannesvarastoja. Molempien päivien jälkeen uni tuli kyl aika nopeesti, kun sänkyyn vaan pääsi!

Perjantai oli myös tosi onnistunut päivä. Meillä alko sillon kaks uutta kurssia, joita on vaan aina kerran viikossa. Kursseilla on sama ope ja se on ihan PARAS! Puhuu niin hyvää enkkua ja kaikki mitä se selitti oli sellasta et halus oikeesti kuulla. Siellä ei tuu mieleenkään ottaa kännykkää esiin tai ruveta juttelemaan kavereitten kanssa. Se oli oikeesti kiinnostunu meistä, ja kerto ittestäänkin paljon; näytti kuvia perheestään ja kerto oman koulu-ja työhistoriansa, mikä oli tosi monipuolinen ja kattava, vaikka hän tuskin on ees neljääkymmentä. Oli jotenkin niin huojentava taas saada muistutus, ettei haittaa, vaikkei vielä tän ikäsenä oikeesti tarttee tietää mitä haluu ammatikseen tehdä. Illalla, kun ilma oli vähän viilentyny (oli enää ehkä ”vaan” 25 astetta) mentiin vielä Miriamin kanssa jumppailemaan tonne läheiselle kentälle.

Kaikki kurssit yhtä lukuunottamatta on nyt alkanu. Osa on oikeesti tosi mielekiintosen olosia, mut jotkut taas ei niinkään. Yheltä kurssilta jäinki jo pois, kun se vaikutti niin tylsältä, ope vaan puhu yksinään eikä se korvaa mitään SAMKin kurssia.  Mulla on täällä henkilöstöjohtamista ja -kehittämistä, kaks markkinointiin liittyvää ja pari muuta kurssii plus se vapaaehtonen oppilaitten opettama korean kurssi. SAMKista pitäis alottaa etänä oppariin valmistava kurssi ja ehkä yks saksankin kurssi. Luulen siis et tarpeeks hommaa tulee olemaan.


Kulttuuripäivän kuvasaldoa
 
Vajaa kolmen euron pääsylipulla pääs kiertelemään koko ison palatsialueen
 
Siellä kierteli useita tollasiin asuihin pukeutuneita naisia
 
Vahdinvaihto

Sofia Meksikosta
 

 
<3

 
 
 

 
Niin paljon kivoja kuvauspaikkoja
Noi oli siis jotkut kisat, aikaa vasten punnerruksia, leukoja yms.
 
 
Ekaa kertaa täällä ihmispaljous vähän ahdisti
 
Tonne täytyy tehdä vielä uus retki
Hyvält se ruoka maistu tollainki
 
Ei tosin tiietty mitä suurinosa ees oli :D

 Muutamia kuvia hiking- reissulta, täytyy vielä lisätä järkkärillä otettuja kuvia tuolta myöhemmin

Huilitauko






 

Tolta meijän täällä kämpillä tehdyt ruuat yleensä näyttää, kaikkee vaan sekasin :D

Yks reipas iltahöntsän jälkee

Pimee tulee jo ennen kasii täällä



Mut päivisin aurinkoa ja lämpöä riittää!


 

                                                          Vilma
 

 
 

 

 

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Borta bra men hemma bäst

Kotona ollaan. Nyt on sunnuntaiaamu. Eilisen lennon boarding oli puolisen tuntia myöhässä, mutta perille saavuttiin kuitenkin suht aikataul...